Unelmatuotanto

Vaikuttajien käyttö tapahtumamarkkinoinnissa

Vaikuttajamarkkinointi on yksi tämän hetken trendikkäimmistä markkinoinnin käsitteistä. Tapahtumissa on ollut aina mukana tunnettuja henkilöitä, joten täysin uutta tämä ei alalla ole. Omaan brändiin ja tapahtuman tavoitteisiin sopiva kasvo on saattanut olla esimerkiksi juontamassa, puhumassa, laulamassa tai vieraana. Sosiaalisen median avulla voi helposti laajentaa yhteistyön ulottumaan eri vaiheisiin ja kanaviin esimerkiksi ennen ja jälkeen tapahtuman. Vaikuttaja ja hänen kanavien avulla on mahdollista tavoittaa yleisöä, jonka huomiota muuten voi olla vaikea

Unelmatuotanto on takaisin

Me ollaan täällä taas. Viimeisin kirjoituksemme julkaistiin 1,5 vuotta sitten, jonka jälkeen on laajennettu reviiriä paljon.   Johanna lähti vuodeksi Dubaihin digimarkkinointitoimistoon, josta palattuaan hän on sukeltanut vaikuttajamarkkinoinnin puolelle tapahtumien ohessa. Kaisa on keskittynyt suunnittelun ohessa erilaisiin isoihin yleisötapahtumiin muun muassa Slushiin, Dare To Learniin ja Salpausselän kisoihin.   Näiden kokemusten ansiosta blogin sisältö tulee olemaan varmasti laajempaa. On mahtavaa, että olemme taas samassa kaupungissa.   Kuullaan! Johanna & Kaisa

Mitä hauska baari-ilta maksaa?

Erilaisten HR kemujen budjetointiin vinkiksi: hyvän tavoitebudjetin saa aikaiseksi, kun miettii hauskan baari-illan kuluja. Oletetaan, että äitisi heittää sinut kaupunkiin. Et maksa hänelle mitään (0€). Tapaatte kavereiden kanssa hotellin aulabaarissa skumpalla (12€). Täältä siirrytte taksilla ravintolaan syömään (8€ ). Nautitte kolmen ruokalajin loistavan illallisen (56€), jonka huutelet alas pullollisella viiniä ja wichyllä (40€). Koska ilta vaikuttaa hauskalta, otat vielä kahvin + avecin (14€). Taas taksi alle (8€) ja kohti stand

Unelmatuotanto loves Y-tunnus

Marraskuussa 2015 istuimme täydessä koomassa lounaalla kärsien kunnon keikkakrapulasta. Takana oli hektiset 7 päivää, joihin oli mahtunut Slush, Nexterday North, Elisan pikkujoulut ja Elisan Slush Etkot. Luvattiin itsellemme, että ensi syksy on sitten rauhallisempi. Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Johanna on keväästä asti tehnyt Bonnier Booksin kirjamessuosallistumisia niin Turun kuin Helsingin kirjamessuille. Useita osastoja, kymmeniä kirjailijoita, muutama sata ohjelmaa ja tuhansia kappaleita kirjoja. Marraskuussa seuraava projekti onkin Dubaissa tuotantopäällikön roolissa.

Oletko jo tavannut Pahan?

Suomen tapahtumablogitaivaalle on ilmestynyt uusi alaa pöllyyttävä bloggari, Paha Tuottaja. Pahan jutuista inspiroituneena innostuimme kehittämään aloittelevan tapahtuma-alan yrittäjän yritystekstigeneraattorin, jotta copyyn korvamerkityt rahat voi käyttää vaikka pleksitelineiden tai kappakankaan hankintaan. Tämä on vielä beta versio. #digitalist tilataan tietysti söpöstelemään tämä. (Yrityksen nimi) on johtava/luova /innovativinen/strateginen tapahtuma-/tapahtumamarkkinointi-/kohtaamis-/elämys- /f2f-/ p2p-/h2h-toimisto, joka suunnittelee ja tuottaa kokemuksellisia/tuloksellisia/erilaisia/tavoitteellisia/täysin erilaisia/isoja ja pieniä/tehokkaita/mitattavia/innovatiivisia (voi valita useamman) tapahtumia/kohtaamisia/toteutuksia/elämyksiä. Olemme tuottaneet XX kpl (hieman liioteltu luku, muista että yksi

Nimityksiä alalla

Mia Lydman on aloittanut Eventforumin projektipäällikkönä. Tuulia Sotamaa on aloittanut vastaavana tuottaja Lataamolla. Roof:n uusi myyntipäällikkö on Stefan Koskinen. Sisters Inc:in on siirtynyt Satu Uotila ja Paula Olli. Satu toimii tuotantopäällikkönä ja Paula tuottajana.

WOW, VAU ja jotain aivan erityistä

Kuinka usein sinulta on tilattu tai olet sortunut tilaamaan jotain täysin erilaista, uutta, ennennäkemätöntä tai uniikkia? Usein tämä mystinen tilaus on yhdistetty hyvin vaatimattomaan toteutusbudjettiin tai puhumattakaan, että konseptista tai ideasta maksettaisiin jotain. Olemmekin miettineet erilaisia DIY WAU -konsepteja, joita saa lainata täysin vapaasti ja veloituksetta.   WOW tai WAU-kyltti Tilaa kapalevy tai a-opaste, jossa tarroitettuna sana WAU ja sijoita se keskeiselle paikalle. Jos raha on tiukassa, A3-arkki käsinkirjoitettuna pleksitelineessä

Alan kuumimmat uutiset ja nimitykset

Tapaus ja Impact on lyönyt hynttyyt yhteen ja Impactin henkilökunnan löytää nyt Tapauksen puolelta. Pitkän linjan tapahtuma-alan tekijä Kati Kuusisto on nimitetty Sun Effectsin operatiiviseksi johtajaksi. Katja Kokko on aloittanut Roof Productionsin myyntijohtajana.

Parhaat asiat ovat ilmaisia

Kaiken ei tarvitse maksaa maltaita, ei välttämättä yhtään mitään. Tapahtumissa usein kompastutaan asioihin, mitä pidetään itsestäänselvyytenä. Tässä pari esimerkkiä joihin olemme viime aikoina itse törmänneet. A-B-C – vai miten se menikään? Äskettäin kävimme tapahtumassa, jossa rekisteröintipisteen host oli enemmän kuin pihalla, koska vieraat olivat sotkeneet badget. Mikään ei ärsytä niin paljon kuin jonottaminen. Huolehdi, että rekisteröinnissä badget ovat selkeästi aakkosjärjestyksessä. Parhaaseen tulokseen tulee, kun rekisteröintihenkilökunta laittaa itse badget paikoilleen, jolloin

Kilpailutatko tapahtumatoimiston vai tuotantotiimin?

Onko sinulle tärkeämpää valita tapahtumatoimisto vai sopiva tuottaja ja tuotantotiimi? Toimisto kuin toimisto kertoo sivuillaan komeista referensseistään, keikkojen määristä ja mitä he osaavat tehdä. Referenssit, mainostekstit ja myyjien vakuuttelut kertovat lopulta todella vähän. Kaikki myyvät juuri sinulle räätälöityjä avaimet käteen -ratkaisuja. Valitse tuotantotiimi huolella Voiko oikea kumppani löytyä perinteisen kilpailutuksen kautta? Vai pitäisikö mahdolliset tapahtuman tuotantoon osallistuvat pyytää lasilliselle ja arvioida ehdokkaiden sopivuus paitsi tiedon myös intuition avulla? Lähes kaikki

© 2019 Unelmatuotanto . Powered by WordPress. Theme by Viva Themes.