Unelmatuotanto loves Y-tunnus

Marraskuussa 2015 istuimme täydessä koomassa lounaalla kärsien kunnon keikkakrapulasta. Takana oli hektiset 7 päivää, joihin oli mahtunut Slush, Nexterday North, Elisan pikkujoulut ja Elisan Slush Etkot. Luvattiin itsellemme, että ensi syksy on sitten rauhallisempi. Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.

Johanna on keväästä asti tehnyt Bonnier Booksin kirjamessuosallistumisia niin Turun kuin Helsingin kirjamessuille. Useita osastoja, kymmeniä kirjailijoita, muutama sata ohjelmaa ja tuhansia kappaleita kirjoja. Marraskuussa seuraava projekti onkin Dubaissa tuotantopäällikön roolissa.

Kaisa on keväästä asti ollut mukana Sun Effectsin Slush tuotantotiimissä kumppanituotannon vastaavana tuottajana ja ollut mukana käynnistämässä paria muuta projektia Sun Effectsillä. Nyt kuitenkin seuraavat 2 kuukautta menee Slushiin keskittyen.

Niin kiire ei kuitenkaan ole, ettei lisää tekemistä olisi helppo keksiä. Kesällä Unelmatuotannosta tuli yritys. Vaikka emme ole tehneet markkinointiponnisteluja, teimme syyskuussa ekan oman keikan.

Tästä se lähtee.

hobo-826057_640

 

Oletko jo tavannut Pahan?

Suomen tapahtumablogitaivaalle on ilmestynyt uusi alaa pöllyyttävä bloggari, Paha Tuottaja. Pahan jutuista inspiroituneena innostuimme kehittämään aloittelevan tapahtuma-alan yrittäjän yritystekstigeneraattorin, jotta copyyn korvamerkityt rahat voi käyttää vaikka pleksitelineiden tai kappakankaan hankintaan.

Tämä on vielä beta versio. #digitalist tilataan tietysti söpöstelemään tämä.

(Yrityksen nimi) on johtava/luova /innovativinen/strateginen tapahtuma-/tapahtumamarkkinointi-/kohtaamis-/elämys- /f2f-/ p2p-/h2h-toimisto, joka suunnittelee ja tuottaa kokemuksellisia/tuloksellisia/erilaisia/tavoitteellisia/täysin erilaisia/isoja ja pieniä/tehokkaita/mitattavia/innovatiivisia (voi valita useamman) tapahtumia/kohtaamisia/toteutuksia/elämyksiä.

Olemme tuottaneet XX kpl (hieman liioteltu luku, muista että yksi promootiopäivä on yksi tapahtuma) tapahtumaa XX kpl maassa. Olemme innostuneita/kokeneita/ammattitaitoisia/luovia/vastuullisia ammattilaisia.

Ja loppuun kannattaa vielä valita joku iskevä persoonallinen iskulause, esim.

Kaikki tuotannot avaimet käteen-toteutuksella/räätälöitynä sinulle!
Kaikki palvelut yhden katon alta.
Autamme sinua kohtaamaan asiakkaasi elämyksellisesti.

Lue Pahan tuottajan ajatuksia alasta www.pahatuottaja.com