Suuntaa katseesi Kööpenhaminaan

Tuotimme keväällä Kööpenhaminassa ison tapahtuman. Oi, miten virkistävää se oli. Jos tuntuu että oma esimerkiksi vuosittainen tapahtumaa junnaa paikoillaan, kannattaa suunnata Tanskaan. Lentoja on useita päivässä, joiden hintataso on suht edullinen. Kaupunki on kompakti, joka tekee liikkumisen hyvin helpoksi ja nopeaksi.

Päällimmäisenä mieleen jäi uskomattoman hyvä palvelu. Mikään ei ikinä ollut ongelma ja viime hetken pyynnötkin järjestyivät. Venueiden yhteyshenkilöt olivat myös oikeasti paikalla tapahtuman aikana ja auttoivat jos jonkinlaisessa puuhassa täysin oma-aloitteisesti.

DR Konserthuset

                                                                           DR Konserthuset

Kaikkien kolmen käyttämämme venuen henkilökunta oli hyväntuulista, joustavaa, rentoa ja ammattimaista. Oli oikein ilo asioida heidän kanssaan. Suomessa usein saat päivystyksen numeron ja korkeintaan yhteyshenkilösi tulee kysymään keikan jälkeen miten meni. Tällä saralla Suomessa on monella tapahtumapaikalla paljon opittavaa.

Toiseksi, ruoka oli fantastista, kaupunkia ei turhaan tituleerata Skandinavian ruokapääkaupungiksi. Buffasta ja pubiruoasta lähtien kaikki oli kauniisti ja modernisti aseteltua. Ruoan hintataso ei ole niin kallis kuin siitä oleva mielikuva. 25 % arvonlisävero tekee toki turistille kaupungista kalliimman. Alkoholi myydään useassa paikassa paketteina, ns. tuntiperusteisesti, joka loppasuisen porukan kanssa on jo iso säästö verrattuna Suomeen. Liberaali alkoholipolitiikka on myös virkistävää sääntely-Suomeen verrattuna.

CPH Street Food hodari-annos
CPH Street Food -hodariannos

Venue scouting ei ole ikinä ollut yhtä juhlaa. Toinen toistaan upeampia paikkoja tuli eteen. Vaihtoehtoja oli paljon, joko täysin valmiita venueita tai tyhjiä halleja, johon rakentaa kaikki mielensä mukaan. Kaupunki ei todellakaan vain rajoitu Tivolin, Strögetin ja Nyhavnin välimaastoon.

Me olimme onnekkaita ja pääsimme DR Konserthusetiin, joka valittiin tänä vuonna Tanska parhaaksi tapahtumapaikaksi. Vaikka vierailijaryhmä on iso, kaupungin hotellivalikoimasta löytyy vaihtoehtoja, johon saa useammankin sadan porukan saman katon alle.

Jos mielit Köpikseen keikalle, täällä on kaksi tuottajaa heti valmiina lähtemään projektiin mukaan.

Millaisia kokemuksia sinulla on ulkomaan keikoista?